Top 35:ssa!

Iloinen yllätys tuli kotiin perjantaina (26.10), kun sain postiluukusta Juoksija-lehden uusimman numeron. Juoksija-lehden liitteenä olleessa Tulospörssi-lehtisessä huomioni kiinnitti erityisesti Suomen ratajuoksun Top-50. Naiset 10 000 metrin kohdalla löysin oman nimeni 33. parhaan naisjuoksijan kohdalta. Jee! Oma B-rajan tulokseni 41.34 syntyi ensimmäisissä 10 000 metrin ratajuoksukisoissa Tampereella. Tästä on loistava jatkaa, kohti uusia ennätyksiä ja A-rajaa tähyten. :)

Mistä juoksussa ei yleensä puhuta

Jostain syystä urheilun realistisesta puolesta ei juuri puhuta eli siitä, millaisten ruhjeiden ja vammojen kautta tietty saavutus on toteutunut. Haluaisin siksi kuvallani osoittaa, millaisia kivuliaitakin puolia maratonin juoksemiseen voi liittyä.

Ensimmäisessä kuvassa on itselleni tyypillinen kainaloruhje, joka vaivaa minua maratonin mittaisilla juoksuilla, ei sitä lyhyemmillä. Olen yrittänyt ennaltaehkäistä ruhjeiden muodostumista vaseliinin avulla sekä teippaamalla hiertäviä kohtia ennakkoon. Kuvan hiertymä aiheutui teknistä juoksutoppia käyttämällä. Todennäköisesti olisin päässyt vähemmällä käyttämällä teknistä juoksupaitaa ja sen alla tarvittavia teippauksia. Esimerkiksi kinesioteippaus on osoittautunut kohdallani hyväksi, sillä se mahdollistaa käsien vapaan liikkumisen. Toisaalta myös käsien liikeradat juoksun aikana voivat parhaimmillaan ehkäistä ja pahimmillaan aiheuttaa näitä ikäviä hiertymiä (juoksutekniikka). Valokuvista olen huomannut, että pidän käsiä juostessani melko ylhäällä, joten tässä voisi aidosti olla kehitettävää.

Jalkojen teippaus on myös erittäin oleellista, mikäli haluaa välttyä vesirakoilta ja hankauksilta juoksun aikana. Jostain syystä jalkojen teippaaminen on omalla kohdallani paljon helpompi muistaa. Toisaalta ainakin tämän kuvan vilkaisu voi auttaa minua muistamaan kainaloiden teippaamisen ennen seuraavaa maratonia. Voin nimittäin kertoa, että varsin kivuliasta on käydä suihkussa tai vaihtaa vaatteita tällaisen ruhjeen kanssa. No, onneksi on Bebanthen-voide (tämä ei ole mainos). Ja onneksi aika parantaa haavat ja jäljelle jää vain lopulta hyvät muistot juoksusta. :) Kaikki eivät myöskään ole yhtä herkkäihoisia, vaan nämä onnekkaat, jotka eivät saa hiertymiä, voivat keskittyä nauttimaan juoksusta ilman teippailuita. Tästä luontaisesta ominaisuudesta olen hieman kateellinen. Minun ei auta kuin jatkossakin teipata, sen minkä kerkeän.

Ennätystä metsästämässä SM-maratonilla

Sunnuntaina (14.10.2012) juostiin SM-maraton Vantaan maratonin yhteydessä Tikkurilassa. Sää oli, mitä mainioin lokakuun päiväksi. Aurinko paistoi ja ilma oli raikas, kahdeksan astetta plussan puolella. Olin elämäni ensimmäistä kertaa SM-maratonilla mukana. Olin juossut kesällä niukin naukin kisarajan rikki puolimaratonilla ja nyt pääsin mukaan Suomen kovimpien maratoonarien kyytiin. Onneksi tajusin ottaa alussa suhteellisen rauhallisesti. Tavoitteeni oli tavoitella omaa uutta ennätystäni eli 3.32 alle ja alkuun lähdin tavoittelemaan jopa 3.18 loppuaikaa.

Maratonin reitti oli jaettu neljään osaan, eli yksi lenkki oli noin 10,5 kilometriä. Maasto oli pääasiassa asvalttia, mukavan tasaista. Väliin juostiin aivan omakotitalojen pihojen vierestä Hiekkaharjussa ja Ruskeasannassa. Bongasin Lenni-Kalle Taipaleen soittamassa rumpuja ison viihdytyskaartin kera. Ainakin parilla ekalla kierroksella jaksoin hymyillä tälle energiselle kokoonpanolle.

Maalialueen ohitse paineltiin aina kierroksen täyttymisen merkiksi. Oli mahtavaa huomata, kuinka paljon oman seuran juoksijoita, omia kavereita ja perheenjäseniä oli kannustamassa. Valmentajani kertoi ohituspisteellä aina kierrosaikojani ja ainakin alkuun ne olivat itselleni yllättävän lupaavia. Tietenkin maratonilla tulee muistaa tasainen vauhdinjako, mutta itselleni on perinteisesti käynyt niin, että vauhtini on alkanut viimeisellä 10 kilometrillä hyytyä ja niin nytkin.

Viimeinen kierros oli suorastaan myrkyllinen. Tunsin, kuinka jalkani eivät halunneet enää vastaanottaa reipasta askellusta, vaan jalat huusivat lepoa. Silti oli pakko yrittää pusertaa loppuun saakka, kun tähän asti olin juossut niin hyvin. Selvitin maaliviivan ylitse aikaan 3.25.07. Olin väsynyt, mutta onnellinen. Uusi ennätykseni rikkoontui noin 8 minuutilla. Eli viimeiseen puoleen vuoteen olen saanut rikottua maratonajastani yhteensä 18 minuuttia. Ei huono suoritus lainkaan.

Sijoitukseni SM-maratonilla ei ollut häävi, mutta ei ollut lainkaan häpeä tulla viimeiseksi noin kovatasoisessa kisassa. Hävisin naisten kisan voittajalle 41 minuuttia ja toiseksi viimeiselle naiskisaajalle 12 sekuntia. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kun on ollut hyvä kausi kokonaisuudessaan! Seuraava tavoitteeni voisi olla New Yorkin Maratonille pääsy juoksuajan perusteella (maratonilla puuttuu ajasta enää 2 minuuttia) tai A-luokan juoksutulosten tavoittelu. :)

Juoksukauden summaamista

Kesä on ollut osaltani aktiivinen kisojen osalta:

- Yyterin maraton
- Forssan Suvi-illassa 10 km
- Degersjö-juoksu juhannuksena
- Paavo Nurmen kisassa puolikas
- Hämeenlinnan cityjuoksussa 10 km
- Self Transcendence (muutaman kerran)
- Helsyn PM-kisat (5000m ja 1500m)
- Helsinki City Triathlon
- Hervannan kansalliset kilpailut (10 000m)

Näin jälkikäteen voin todeta, että olen onnistunut tällä kaudella nostamaan kuntoani ja tulostasoani (ts. parantamaan ennätyksiäni) todella hyvin. Kausi on ollut nousujohteinen, eikä suinkaan ole osaltani vielä ohitse. Ensi viikonloppuna juoksen kenties kauden tärkeimmän kilpailuni Jyväskylän Finlandia Maratonilla, jossa tavoittelen puolikkaalla B-rajaa tosissani (ja samalla SM-maratonille pääsyä). Tällä hetkellä ennätykseni on vain 39 sekuntia tästä rajasta, joten uskoisin sen rikkomisen olevan mahdollista, jos vain kaikki menee kohdalleen mm. kelin ja kropan tuntemusten suhteen. Tänään juoksin hyvän testijuoksun ratakympin muodossa Hervannan kansallisissa kilpailuissa. Juoksin 10 000m ensimmäistä kertaa radalla ja vaikka sade olikin tehnyt radan melko liukkaaksi sain juostua hyvän juoksun aikaan 41.34 (alle B-rajan).

Epäonnistumisiakin on kohdalleni sattunut, ainakin yksi tänä kesänä. Juoksin heinäkuun alussa Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla kympin kisan varsin helteisessä säässä. Lähdin uhmapäisesti yrittämään ennätysaikaa, vaikka mittari näytti +27 C. Lisäksi olin samalla viikolla juossut jo 90 kilometrin verran viikkokilsoja, joten ylimääräinen riuhtominen ei voinut tuottaa hyvää tulosta. Aikani ei parantunut, vaan päinvastoin juoksin varsinaisen jumboajan 46 minuutin pintaan. Vaikka Hämeenlinnan kisa ei ollutkaan merkittävimmästä päästä opetti se minulle huolellisen valmistautumisen olevan tärkeää ennen tavoiteltua ennätyksen parantamista. Ja toisaalta sen, että joitakin kisoja voi ja saa pitää ns. välikisoina. Ja sen että sääolosuhteet kannattaa aina ottaa huomioon. Ja sen että helle, juoksu ja minä ei taideta olla kauhean hyviä kavereita. Välillä olisi hyvä muistaa, että aina ei tarvitse parannella tuloksia tai pyrkiä mahdollisimman hyvään sijoitukseen. Silti pettymyksistä yleensä oppii parhaiten ja niiden oppia ei kannata jättää käsittelemättä.

Ensi viikolla suuntaan Jyväskylään nöyrin mielin, mutta tosissani. Juoksemisesta on lupa nauttia, vaikka tähtääkin hyviin tuloksiin. Odotan innolla Jyväsjärven kiertoa!

Juhannusjuoksun kautta suvijuhlaan

Onneksi Suomi on juoksutapahtumien luvattu maa kesäisin, joten juhannusaattonakin pääsee osallistumaan juoksukisoihin. Kävin tänä vuonna pinkaisemassa jo toista kertaa putkeen Fiskarsin Urheilijoiden (FU-47) järjestämän Degersjö-juoksun, joka on tunnettu ylämäkipainoitteisuudestaan. Hyvä testijuoksu siis lähestyvää Turun puolikasta ajatellen.

Keli oli juhannuksen kannalta optimaalinen +23 C, vaikka itse juoksun kannalta se oli hieman helteinen. Nautin kuitenkin juoksemisesta ainakin, kun löysin sopivan rytmin edetä. Paransin aikaani viime vuodesta 10 minuuttia, mikä alkaa olla aika vakiintunut käytäntö omalta osaltani. :)

Degersjö-juoksu (15,5 km) taittui osaltani aikaan 1.11 ja sijoituin naisten yleisessä sarjassa toiseksi. Edelleni kiri kunnioitusta herättävällä ajalla Maria Söderström, joka taittoi matkan aikaan 59.16. Tosin mainittakoon, että Söderström on voittanut lukuisia SM-mitaleita kestävyysjuoksussa ja hänen juoksu-uransa on paljon omaani pidempi. Lisäksi Söderström on minua 10 vuotta varttuneempi, joten on lohdullista ajatella, että ehdin vielä kirittää aikaani ja kehittyä useita hyviä vuosia.

Degersjö-juoksun 2012 kisatulokset:
http://www.fu-47.fi/index.php/tulosarkisto/62-tulokset-2012-degersjoe-juoksu

Työmatkan hyödyntämisestä

Sain juuri uuden työpaikan Lahdesta, joka sijaitsee noin 108 km Helsingin asunnoltani. Edellinen työmatkani oli vaivaiset 2,5 km, jonka saatoin jopa kävellä, mutta uusi työmatkani jopa 43 kertaistui aiemmasta. Tämä ei kuitenkaan huoleta minua, sillä pidentynyttä työmatkaa voi paremmin hyödyntää rakkaan harrastukseni, juoksemisen parissa.

Taitan uuden työmatkani junalla Helsingistä Lahteen, mutta valmentajani neuvosta, jään suunnilleen kerran viikossa paluumatkalla junasta Tikkurilassa pois ja juoksen kotiin noin 13-20 km matkan, riippuen siitä miten reittiäni varioin.

Jotta mtka taittuisi mahdollisimman miellyttävästi minulla on selässä kahdella kiristysvyöllä säädettävä reppu, jonne lataan kevyesti vähän rahaa, kännykkäni, juoksutakin, aurinkolasit ja musiikkia matkalle. Kädessäni matkan taittumista mittaa Garminin gps-varusteinen kello, joka on varsin tarkka mittaamaan juoksuvauhdin ja kilometrit. Kesällä olisi syytä varata mukaan myös hieman nestettä, kun työpäivän jälkeen saattaa olla nestetasapaino hieman vinksahtanut kaikesta kahvin ja teen juomisesta. Tapanani on syödä töissä vähän välipalaa noin kaksi tuntia ennen lenkille lähtöä.

Aamulla työpaikan ovesta astuu sisään jakkupukunainen ja iltapäivästä asu muuttuu juoksutrikoisiin, lenkkareihin ja juoksupaitaan. Siitä huomaa konkreettisesti työn ja vapaa-ajan välisen eron!

Juoksuhuumaa Yyterissä

Kisa-aamu (19.5.) oli lupaavan aurinkoinen. Säätiedotus Yyterissä enteili täydellistä juoksukeliä + 16 astetta ja auringonpaistetta. Tukevan aamiaisen jälkeen kävin noutamassa kisanumeron hotellilta ja vein ensimmäistä kertaa omat urheilujuomat kisajärjestävien jaettavaksi. Yhteensä 11 pientä pulloa tuli täytettyä Maxim-urheilujuomalla edellisenä iltana. Merkitsin pulloihin oman nimeni ja toivotun juomapiste-etapin. Järjestäjiltä kuulin myös, että juoksureitti saattoi olla ajoittain varsin tuulinen, jos pohjoistuuli pääsisi yllättämään. Toivoin, ettei niin kävisi.

Tuulet eivät olleet enää mielessä, kun startti lähestyi. Jännitys vei nimittäin huomioni kaikelta muulta. Ei auttanut muu kuin yrittää ottaa rennosti ja säästää energiaa lepäämällä. Onneksi yöpymispaikastani Yyterin Top Camping-leirintäalueen mökistä oli vain viiden minuutin kävelymatka starttipaikalle.

Startti paukahdettua keskittyminen maratonin suorittamiseen alkoi. Tavoitteeni oli pitää tasaista 4.50-4.58 vauhtia läpi kisan ajan. Alussa yritin ottaa rennosti ja antaa hätäisimpien viedä. Huomasin, että edessäni oli pyyhältänyt jokunen liuta miehiä ja vain yksi nainen. Takanani kärkkyi nopean tuntuinen naishaastaja, jonka kanssa alussa "kisasin" muutaman kilometrin matkan, kunnes päätin juosta omaa vauhtia ja antaa muiden juosta omaa juoksuaan. Se tehosi. Olin edelleen kisassa naisten sarjan toisena.

Ensimmäinen puolikas meni juoksuna varsin rennosti. Pysyin tavoitteessani ajallisesti todella hyvin. Ennen kisaa olin asettanut tavoitteekseni SM-maratonin B-rajan rikkomisen, joka oli naisilla tälle vuodelle 3.30. Juomapisteillä käynti kävi lennokkaasti, kun vain nappasin pöydältä vihreäkorkkisen pulloni ja jatkoin saman tien matkaa. Puolikkaan kohdalla poikaystäväni ojensi minulle yhden lisägeelin, joka tuli todella tarpeeseen. Yyterin reitti oli tasainen ja se juostiin maratonilla kahteen kertaan. Järjestäjien sanat tuulisuudesta muistuivat mieleeni suorilla ja puuttomilla tieosuuksilla. Poriin päin kuljettaessa siinä 15-20 km kohdalla tuuli oli hieman vastainen, mutta ei se ensimmäisellä kierroksella juuri tuntunut. Harmitti vain, ettei kisassa ollut ketään kirittäjää, joka olisi juossut 3.30 aikaa. Täytyi siis varsin yksin puskea eteen päin.

Pystyin pitämään vauhtini tasaisena aina 32 kilometriin asti. Tuliko sitten vastaan "seinä" vai oliko vastatuulella osuutta asiaan, vaikea sanoa. Ainakin kyytini muodostui siitä lähin raskaammaksi. Jopa 5.05 vauhtia oli vaikea pitää ja välillä kilometrivauhtini kasvoi aina 5.26 saakka. Alkoi huolestuttaa pysyisikö tavoitteeni 3.30 ajasta enää realistisena. Koitin syödä suolakurkkuja joka pisteellä aina, kun pystyin, mutta hyvin vähän ne maistuivat. Juoksu tuntui varsin yksinäiseltä, mutta onnekseni puolikkaan jälkeen sain juoksuseuraa eräästä mustapaitaisesta kaverista, joka vuoroin kiritti minua ja minä vuoroin kiritin häntä. Yritin peesata tuulisilla pätkillä hänen takanaan ja se auttoi vähän. Tosin hän oli minua lyhyempi, joten tuuli iski kuitenkin kasvoilleni. Onneksi juoksumusiikkini oli tarkoin valittua ja kiritti sopivan tempon pitämiseen.

Juoksu oli raskasta, kun maisema tuntui olevan koko ajan sama. Maantien viertä ja peltoa pitkin ja poikin. Ilon pilkahduksia olivat paikallisten kannustukset kotipihoiltaan ja se kun juoksin yhden spurtin maalaiskissan takana. Vetoapua kai sekin.

Lopussa huomasin, että kolmantena oleva naisjuoksija alkoi saavuttaa minua. Olin jo todella väsynyt, mutta viimeisillä voimillani päätin jaksaa kiriä vauhtiani vielä hieman. Tässä vaiheessa (37 km) en voisi luovuttaa paikkaani tai luopua vauhdinjaosta. Tavoitteni 3.30 ajasta ei ehkä enää täyttyisi, mutta ainakin tekisin uuden henkilökohtaisen ennätyksen. Kun näin leirintäalueen kyltin vieressäni tajusin, että maaliin oli enää 700 metriä. Ilon kiljahdus kävi sisälläni, vaikka ne olivatkin hyvin raskaat viimeiset metrit. Kirin kuitenkin lopussa vielä muutaman väsyneen oloisen juoksijamiehen ohitse ja kiisin maaliin aikaan 3.32.56. Uusi ennätys rikkoontui siis kirkkaasti, vaikka 3.30 jäikin saavuttamatta. Iloani uudesta ennätyksestä lisäsi se, että palkintojen jaossa sain naisten yleisessä sarjassa hienon hopeisen pokaalin (kakkossija) ja takani tullut juoksija tuli kolmanneksi minua 30 s jäljessä.

Maalissa jalkani eivät ole koskaan ennen olleet niin krampissa kuin nyt. En meinannut päästä enää ylös, kun olin istahtanut nurmikolle. Vasempaan jalkaani iskeytyi juoksun aikana kivulias ja suuri vesirakko, mutta muuten selvisin varsin ehjänä. Hieno kisafiilis kaiken kaikkiaan! :)

Jännittävää odotusta ennen Yyterin kuningasmatkaa

Huh!

Enää tasan viikko jäljellä kauden pääkoitokseen eli kuningasmatka Maratoniin. Juoksen elämäni viidennen Maratonini Porin Yyterissä lauantaina 19.5. Enää ei ole paljoa tehtävissä treenin osalta. Jäljellä on vain rauhallisia ja lyhyitä peruskestävyyslenkkejä. Eilen juoksin PK-lenkkinä puolipitkän lenkin 15,5 km, joka on viimeinen ns. pidempi treeni ennen kisaa. Lönkyttely on tunutunut ihan hyvältä ja se on myös kasvattanut "nälkääni" juosta ripeämmin. Lähtökohtaisesti kaikki on siis oikein hyvin.

Ainoa, mikä vähän jännittää on sää kisapäivänä. Yyterissä voi olla välillä melko tuulista ja pahimmillaan sää olisi sateinen ja kolea. Onnekkain kisakeli olisi osaltani aurinkoinen, tyyni keli ja lämpötila +15 paikkeilla. Nyt täytyy vain toivoa parasta sään jumalalta.

Toisaalta kriittinen vaihe on myös kisa-asun valinta, ruokailun ajoittaminen, nesteytys ja teippaus. Kainaloni hiertyvät usein teknisissä juoksupaidoissa, joten ne täytyy muistaa teipata, niin että teipit myös pysyvät menossa mukana koko kisan ajan. Olen juossut jo muutaman kisan liian kuumissa vaatteissa. Nyt täytyy välttää mustaa väriä juoksupaidassa sekä pitkiä trikioita + 12 lämpimämmän kelin aikana. Strategiani on tankata urheilujuomaa 3 päivää ennen kisaa ja syödä suhteellisen normaalisti, kuitenkin riittävästä enrgiahuollosta huolehtien.

Tavoitteeni on juosta Maraton Yyterissä 3.30 aikaan. Tavoite on kova, muttei mahdoton. Olen treenannut järjestelmällisesti koko vuoden ja juossut kilometreissä enemmän kuin koskaan. Nyt täytyy vain henkisesti luottaa siihen, että pystyn juuri siihen mihin haluan.

Sopiva ennätyksen rikkomiseen siivittävä kisamusiikki odottaa jo valmiina Ipodissani. GG Caravanin juoksulaulu on erinomainen kirittäjä, suosittelen!

Hifistelijät voivat optimoida sopivatempoiset juoksulaulut täältä!

Aina ei voi olla karkkipäivä

Osallistuin ensimmäiseen Länsiväyläjuoksuuni sunnuntaina (22.4.2012) varsin aurinkoisessa (+ 15 C) ja lämpimässä juoksusäässä. Odotukseni olivat turhankin korkealla siihen nähden, kuinka olin ollut kipeänä samalla viikolla muutaman päivän. Oletin, että flunssan takia lepäämäni päivät olisivat jotenkin kummasti lisänneet juoksukuntoani, vaikka tarkemmin ajateltuna ne eivät voineet kuin laskea sitä. Olosuhteet juoksuun olivat erinomaiset, mutta oma kuntoni ei. Lähdin tavoittelemaan itsevarmasti 4.30 kilometrivauhtia tai vähän alle sen, jos hyvin kävisi. Ensimmäiset 3 kilometriä pysyin tavoitteessani, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Juoksu tuntui raskaalta aina 10 kilometriin saakka. Maastokin oli tietenkin vaihtelevaa, mutta mäkisyys ei useinkaan ole ollut esteenä etenemiselleni, vaan päinvastoin nautin ylämäistä. Tuona sunnuntaina mäet tuntuivat kuitenkin julmilta ja vetivät jalkani lyijyn raskaiksi. Pahimmillaan kilometrivauhtini putosi 5.03:n. Juoksu tuntui väliin niin pahalta, että teki mieli keskeyttää juoksu, mutta taistelin eteenpäin. Sain lopussa kiritettyä vauhtiani ja keskivauhdikseni muodostui 4.40. Saavuin maaliin 17,4 kilometrin juoksulta 1.21 aikaan ja olin naisten sarjassa 27.

Juoksu ei mennyt aivan niin kuin suunnittelin, mutta harjoitusta tämäkin. Opettavaista tämän lenkin suhteen oli päivän kunnon huomioon ottaminen. Jos on ollut sairaana, ei voi olettaa juoksukunnon säilyneen sairastamista edeltäneellä tasolla. Juoksukunto on aaltoliikkeessä ja juoksuvauhti on asetettava realistiseksi vastaamaan päivän olotilaa. Toivotaan, että flunssan tuoma väsymys häipyy ennen HCR:ää (5.5.2012), jolloin pääsisin testaamaan harjoituksenomaisesti maratonvauhtia puolikkaalle. Tsemppiä kaikille HCR:n ilmoittautuneille!

Juoksun imussa

Se joka kuvitteli ensimmäisen maratonini Helsingissä 2008 jäävän ainoaksi maratonkokeilukseni, oli pahasti väärässä. Tästä alkoi vähittäinen juoksuharrastuksen imu, joka vei tämän naisen mennessään. Voin vain syyttää ja kiittää tästä asiasta urheilullista kaveriporukkaani, jonka kanssa on tullut käytyä lähes joka maanantai juoksemassa noin 10 kilometrin yhteislenkki. Vähitellen juokseminen alkoi muuttua entistä tavoitteellisemmaksi ja sovimme porukassa yhteisen maratonmatkan järjestämisestä. Vuonna 2009 syksyllä matkasimme 6 henkisen porukan voimin Ateenaan, jossa klassinen maratonreitti ja upeat maisemat veivät mennessään.

Ateenan maratonin aikana keskustelin juoksun aikana erään suomalaisjuoksijamiehen kanssa. Hän oli kokenut konkari ja antoi minulle hyviä vinkkejä harrastukseni jatkon kannalta. Hän sanoi, että minussa on potentiaalia ja voisin helposti jaksaa juosta maratonin alle 4 tunnin ja myöhemmin 3.30 aikaan, jos vain jaksaisin juoksukilometrien kerryttämistä. Kiitin ystävällisistä kommenteista ja sain hurjasti motivaatiota juoksemiseen. Ateenassa paransin omaa aikaani ja kellotin 4.09. Seuraavana vuonna Tukholmassa (2010) kellotin jo ajan alle 4 tunnin, kun pääsin maaliin 3.51 aikaan. Tällöin asuin Tukholmassa työni vuoksi ja ikävöin yhtäkkiä maanantaista juoksuporukkani yhteislenkkiä. Päätin liittyä juoksuporukkaan myös Tukholmassa. Päädyin Stockholm Maraton Träningsklubbenin harjoituksiin ja sain kiskottua itsestäni entistä paremman maratonajan vuonna 2011, jolloin syntyi nykyinen ennätykseni 3.42.

Tänään kuulun Helsingin Jyryyn ja olen onnellinen Jyryn maratonkoulun käynyt juoksija. Aion jatkaa juoksemista tavoitteellisesti yhä eteenpäin. Se hyvä puoli juoksemisessa on, että voi pärjätä vielä "vanhemmallakin" iällä. Juoksija ei ole 30 kymppisenä vielä mikään ikäloppu. Se on lohdullista. Tulokset voivat parantua vielä pitkään. Sen ovat todistaneet idolini Leena Puotinniemi sekä Haile Gebrselassie.

Ensimmäinen askel = päätös

Se tapahtui yhdellä maanantaisella lenkillä kaveriporukkani kanssa, kun päätin kokeilla maratonjuoksua edes yhden kerran elämässäni aivan niin kuin veljeni oli tehnyt. Ilmoittauduin Helsinki City Maratonille vuoden 2008 alussa ja aloin treenata pitkiä lenkkejä. Treenasin lähinnä pitkät lenkit yksinäni ja koin lohtuna ajoittain, kun eräs ystäväni suostui pyöräilemään vierelläni joitakin kesälenkkejä. Aiempi kokemukseni kestävyysjuoksusta oli lähinnä verenmaku suussa yleisurheilukisoissa puurtaminen tai yksi puolimaraton, jolle olin osallistunut vuoden 2004 keväällä.

Kun jotain päätän tehdä, sen myös teen. Ensimmäinen maraton tuntui jännittävältä ja myös suoraan sanottuna aika hirveältä. Asetin tavoitteeksi 4.30 ajan rikkomisen ja siihen myös pääsin, kun kellotin 4.21 olympiastadionilla. Juoksu tuntui puolikkaaseen asti varsin hyvältä, mutta siinä 25 kilometrin kohdalla alkoi jalkoja painaa. Tuttavani olivat neuvoneet sen kuuluvan asiaan. Näin jälkeen päin ajateltuna sen voisi sanoa kuuluvan ensimmäiselle maratonille, mutta sen jälkeen usein jalat tottuvat tähän rutistukseen. Kroppa ikään kuin muistaa.

Maratonin jälkeiset kokemukset, kuten ikävät hiertymät kainaloissa muistuttivat minua juoksusta vielä viikon maratonin jälkeeninkin ja jalat halusivat levätä, vaikka seuraavana päivänä minun piti hoitaa muuttolaatikoideni roudausta. Kaikesta tästä huolimatta ja ehkäpä juuri näistä syistä olin todella ylpeä saavutuksestani, niin kuin perheeni ja ystäväni, jolle tästä mainitsin. Niin, ja jostain syystä HCM 2008 ei jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi maratonikseni. Taisi olla heti päivä maratonin juoksemisen jälkeen (endorfiinien yhä virratessa kehossani), kun päätin että yritän ensi vuonna uudestaan.