Nostalgiajuoksuni
HCM:ssa (17.8.2013) meni paljon paremmin kuin uskalsin toivoa. Juoksin aivan
flow-fiiliksissä aina 35 km saakka. Jaksoin pitää yllä kovaa vauhtia, koska
sain niin paljon hyvää kannustusta tutuissa kotikaupunkini maisemissa. Ihan
liikutti, että olin kuluttanut samoja lenkkimaisemia satoja kertoja tunteiden
eri kirjoissa ja nyt sain juosta toista kertaa samaa maratonreittiä, jolla koin
ensi kosketukseni maratonjuoksuun vuonna 2008.
Ensimmäinen
maratonini kulki aikaan 4.21 ja nyt 5 vuotta myöhemmin olin läkähtyä siihen
tunteeseen, että olin naisjuoksijoista kymmenen parhaan joukossa. Yleisöstä
sain positiivisia kehuja tuntemattomilta ihmisiltä, niin miehiltä kuin
naisiltakin. Monta hyvää ystävääkin oli kannustamassa, mikä lisäsi hyvää juoksufiilistä huimasti.
Jaksoin
kovaa 4.30 kilometrivauhtia aina 33-35 kilometriin saakka, kunnes jalkani
olivat ihan järkyttävät pökkelöt ja suuni saharaakin kuivempi. Sinnittelin juoksumaista
askelta eteenpäin, vaikka pahaa teki. Enää oli 5 km jäljellä ja koitin ajatella kaikkia
mahdollisia mielikuvaharjoituksia ja positiivisuusmielikuvia piristääkseni
itseäni. Kamalaa se oli. Irvistin ja pidättelin itkua, vielä kun könysin
olympiastadionin viimeistä kaarretta. Maalissa minua ilahdutti kuitenkin se
seikka, että valotaulu näytti osaltani 3.15.51 loppuaikaa. Uusi ennätys tuli
kirkkaasti. - Ei ole todellista, mietin, tuolla loppuvauhdilla. Kun selvisin
chipin luovutuksesta ja juoma- ja ruokapisteistä, lyyhistyin stadionin
nurmikolle makaamaan ja itkin. Itkin koska olin niin väsynyt ja koska olin
todella onnellinen omasta päättäväisyydestäni. Väsyneenä ja viluisena en edes
ollut tietoinen siitä seikasta, että olin ennättänyt maaliin yhdeksäntenä kaikista
naisista ja naisten yleisen sarjan viidentenä. Leena Puotiniemi juoksi kirkkaasti ykköseksi.
Post-maraton fiilikset
Nyt
kun HCM 2013 on jo kaksi viikkoa kaukaisempi muisto vain, olen jo pohtimassa
tulevaa. Järkeä tai ei, niin olen menossa juoksemaan Jyväskylän SM-maratonille
jo 4 viikon päästä edellisestä rypistyksestä. Kaikissa maratonin oppikirjoissa
ja keskustelupalstojen viesteissä kehotetaan lepäämään vähintään 6-8 viikkoa
ennen seuraavaa maratonia ja treenaamaan sitten 3 kk kohti seuraavaa koitosta.
Minäpä aion tällä kertaa kokeilla, onnistuuko tulosparannus, jos taukoa
edellisestä juoksusta on vain 4 viikkoa.
Tosiasia
on se, että paljoa tässä ei voi enää tehdä ennen Jyväskylää. Voin lähinnä
palautella maratonista ja koittaa palautella myös uudesta rasituksesta,
nimittäin Midnight Runin (10 km) välijuoksukisasta, jonne en malttanut olla
menemättä. Kisan juoksin maltillisemmin kuin yleensä (42.46), jo lähinnä siksi,
ettei jaloissa kyllä olisi ollut enää enempää virtaa jäljellä. Maratonin
jälkeinen väsymys alkaa kyllä näkyä. Olen nukkunut päikkäreitä aiempaa enemmän,
meinannut nukahtaa kesken työpäivän palavereiden ja juossut lenkeillä aivan
etanavauhtia. Nyt toivon ennen kaikkea jonkinlaista ihmettä, joka parantaisi
jalkani uuteen iskuun ennen lauantaita 14.9.2013, jolloin Jyväskylässä on määrä
tärähtää maratonennätykseni uusiin uljaampiin lukemiin. Saa kannustaa, jos
nykyinen ennätykseni 3.15.51 alittuu ja saa oikein halata, jos pääsen 3.12
alle. Ja jos Jyväskylässä käy huonosti, niin lupaan sanoa kaikille tiedustelijoille, että "Älkää vain yrittäkö tätä kotona".
