Loskaa pakoon Etelä-Afrikan lämpöön

Eipä minua kauaa tarvinnut houkutella matkaseuraksi treenileirille Kapkaupunkiin eräänä marraskuisena aamuna. Korkeintaan kaksi minuuttia lenkin alusta meni, kun päätös oli jo tehty. Ajankohta piti vielä varmistaa töiden puolesta ja helmi-maaliskuun 2,5 viikon reissu oli lentoja vaille varma.

Paikan päällä olin juoksukaverini Saaran kanssa heti aivan fiiliksissä. Hotellilta aukeni huikean kaunis näkymä Table Mountainille ja viereisellä rantabulevardilla pääsimme lenkkeilemään Atlantin lämpimissä tuulissa. Lähdimme reissuun leireilemään, mutta aktiivisina neitokaisina lisäsimme treenien lomaan myös paljon muutakin ohjelmaa.  Loman aikana kävimme mm. surffaamassa, safarilla, Hyväntoivonniemellä, vaeltamassa vuorilla, tapasimme kohteessa asuvia kavereitamme, kävimme Eminemin keikalla, viinitilalla, Robben Islandilla ja tietysti rannalla uimassa.

Teimme useina päivinä kaksi harjoitusta päivässä. Treeniä ensimmäiselle viikolle tuli reilu 103 km. Aamulla oli aivan eri tavalla pirteätä herätä, jos vertaa vaikka Suomen pimeisiin aamuihin. Auringon valon lisäksi myös Etelä-Afrikan aikavyöhyke oli puolellamme, kun kelloja ei tarvinnut siirtää eikä mitään jetlageja tarvinnut kokea. Yksi parhaista treeneistä oli ehdottomasti 25,5 km lenkki kauniissa Stellenbochin luonnonpuistossa. Sellaista 500m korkeuseron mäkeä vedettiin ylös hiki otsalla.

Juoksuloman aikana osallistuimme myös kahteen paikalliseen 10 km juoksukisaan. Toinen kisoista alkoi aamulla kukonlaulun aikaan ja sen reitti kiersi erään hulppean kauppakeskuskeitaan kulmilla. Toinen kisa starttasi rantabulevardilla illalla. Molemmat kisat toimivat hyvinä kovina harjoituksina ja toisaalta jännittävinä erilaiseen ilmasto-olosuhteisiin totutteluina. Ensimmäisessä kisassa olin lähellä juosta uuden ennätykseni, mutta kisamatka oli harmillisesti noin 150 metriä ylimittainen. Toisessa kisassa taas 30 asteen helle hidasti askeltani. Silti erittäin positiivinen kokemus nähdä erilaista juoksukulttuuria, kun yksikin tumma naisjuoksija paineli kisan paljain varpain ilman minkäänlaisia juoksukenkiä ja erään miehen rastakampaus painoi varmasti yli 2 kg. Se ei silti juoksijoiden menoa tuntunut hidastavan.

Juoksuloman jälkeen treenimotivaationi on todella korkealla. Lomalta palattuani on hieman ikävä sitä, että voi vain laittaa juoksutossut jalkaan ja treenata samantasoisen treenikaverin kanssa huikeissa maisemissa ja ilmasto-oloissa. Onneksi Suomen kevät on juuri alkamassa ja pian on kisakalenterissa paljon valinnan varaa. 

Juoksua pilke silmäkulmassa

Suomen  tuore maratonlupaus Elisa Karhu totesi hyvin Juoksija-lehdessä (2/2014), että tulosten kehittymiseen tarvitaan kovan harjoittelun, levon ja hyvän ravinnon lisäksi myös iloa. Olen Elisan kanssa täysin samaa mieltä. Liian usein kestävyysjuoksusta etenkin huipputasolla välittyy melko totinen kuva. En väitä, etteikö lajin luonne jo itsessään olisi rankka ja keskittymistä vaativa, mutta sen ei mielestäni pitäisi estää juoksusta nauttimista. Henkisen puolen ollessa kunnossa myös fyysinen puoli sujuu.

Juoksu on itselleni pitkälti sosiaalinen harrastus, jonka ydin on siinä, että porukassa tulee treenattua lähes huomaamatta ja samalla vaihdettua kuulumisia. Olen saanut juoksuharrastuksen kautta erittäin läheisiä ystäviä, sillä samanhenkisessä seurassa on usein paljon jaettavaa ja yksinkertaisesti treenaaminen on tällöin hauksempaa.

Minulle juoksemiseen liittyy tiiviisti toisen rakkaan harrastukseni  matkustamisen yhdistäminen. Matkustan mielelläni hyvässä seurassa hienoihin juoksukohteisiin ja kisakaupunkeihin. Viimeisin kohde oli Etelä-Afrikan auringon alla, jonne lähdin leirille juoksukaverini Saaran kanssa 2,5 viikoksi talvikelejä pakoon.

Juokseminen hymy huulilla ei ole kovin suomalainen piirre. Onneksi kuitenkin ainakin Jarkko Järvenpää ja Mårten Boström ovat tuoneet juoksumaailmaan raikkaan positiivisen henkäyksen rennon kovalla asenteellaan. Ei muuta kuin hymyä kehiin lenkille ja juoksutossut saavat huimasti lisävauhtia! :)