Sunnuntaina (14.10.2012) juostiin SM-maraton Vantaan maratonin yhteydessä
Tikkurilassa. Sää oli, mitä mainioin lokakuun päiväksi. Aurinko paistoi ja ilma
oli raikas, kahdeksan astetta plussan puolella. Olin elämäni ensimmäistä kertaa
SM-maratonilla mukana. Olin juossut kesällä niukin naukin kisarajan rikki
puolimaratonilla ja nyt pääsin mukaan Suomen kovimpien maratoonarien kyytiin.
Onneksi tajusin ottaa alussa suhteellisen rauhallisesti. Tavoitteeni oli
tavoitella omaa uutta ennätystäni eli 3.32 alle ja alkuun lähdin tavoittelemaan
jopa 3.18 loppuaikaa.
Maratonin reitti oli jaettu neljään osaan, eli yksi lenkki oli noin 10,5
kilometriä. Maasto oli pääasiassa asvalttia, mukavan tasaista. Väliin juostiin
aivan omakotitalojen pihojen vierestä Hiekkaharjussa ja Ruskeasannassa.
Bongasin Lenni-Kalle Taipaleen soittamassa rumpuja ison viihdytyskaartin kera.
Ainakin parilla ekalla kierroksella jaksoin hymyillä tälle energiselle
kokoonpanolle.
Maalialueen ohitse paineltiin aina kierroksen täyttymisen merkiksi. Oli
mahtavaa huomata, kuinka paljon oman seuran juoksijoita, omia kavereita ja
perheenjäseniä oli kannustamassa. Valmentajani kertoi ohituspisteellä aina
kierrosaikojani ja ainakin alkuun ne olivat itselleni yllättävän lupaavia.
Tietenkin maratonilla tulee muistaa tasainen vauhdinjako, mutta itselleni on
perinteisesti käynyt niin, että vauhtini on alkanut viimeisellä 10 kilometrillä
hyytyä ja niin nytkin.
Viimeinen kierros oli suorastaan myrkyllinen. Tunsin, kuinka jalkani eivät
halunneet enää vastaanottaa reipasta askellusta, vaan jalat huusivat lepoa.
Silti oli pakko yrittää pusertaa loppuun saakka, kun tähän asti olin juossut
niin hyvin. Selvitin maaliviivan ylitse aikaan 3.25.07. Olin väsynyt, mutta
onnellinen. Uusi ennätykseni rikkoontui noin 8 minuutilla. Eli viimeiseen
puoleen vuoteen olen saanut rikottua maratonajastani yhteensä 18 minuuttia. Ei
huono suoritus lainkaan.
Sijoitukseni SM-maratonilla ei ollut häävi, mutta ei
ollut lainkaan häpeä tulla viimeiseksi noin kovatasoisessa kisassa. Hävisin naisten kisan
voittajalle 41 minuuttia ja toiseksi viimeiselle naiskisaajalle 12 sekuntia. Tästä on hyvä
jatkaa eteenpäin, kun on ollut hyvä kausi kokonaisuudessaan! Seuraava tavoitteeni voisi olla New Yorkin
Maratonille pääsy juoksuajan perusteella (maratonilla puuttuu ajasta enää 2 minuuttia) tai A-luokan juoksutulosten tavoittelu. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti