Kisa-aamu (19.5.) oli lupaavan aurinkoinen. Säätiedotus Yyterissä enteili täydellistä juoksukeliä + 16 astetta ja auringonpaistetta. Tukevan aamiaisen jälkeen kävin noutamassa kisanumeron hotellilta ja vein ensimmäistä kertaa omat urheilujuomat kisajärjestävien jaettavaksi. Yhteensä 11 pientä pulloa tuli täytettyä Maxim-urheilujuomalla edellisenä iltana. Merkitsin pulloihin oman nimeni ja toivotun juomapiste-etapin. Järjestäjiltä kuulin myös, että juoksureitti saattoi olla ajoittain varsin tuulinen, jos pohjoistuuli pääsisi yllättämään. Toivoin, ettei niin kävisi.
Tuulet eivät olleet enää mielessä, kun startti lähestyi. Jännitys vei nimittäin huomioni kaikelta muulta. Ei auttanut muu kuin yrittää ottaa rennosti ja säästää energiaa lepäämällä. Onneksi yöpymispaikastani Yyterin Top Camping-leirintäalueen mökistä oli vain viiden minuutin kävelymatka starttipaikalle.
Startti paukahdettua keskittyminen maratonin suorittamiseen alkoi. Tavoitteeni oli pitää tasaista 4.50-4.58 vauhtia läpi kisan ajan. Alussa yritin ottaa rennosti ja antaa hätäisimpien viedä. Huomasin, että edessäni oli pyyhältänyt jokunen liuta miehiä ja vain yksi nainen. Takanani kärkkyi nopean tuntuinen naishaastaja, jonka kanssa alussa "kisasin" muutaman kilometrin matkan, kunnes päätin juosta omaa vauhtia ja antaa muiden juosta omaa juoksuaan. Se tehosi. Olin edelleen kisassa naisten sarjan toisena.
Ensimmäinen puolikas meni juoksuna varsin rennosti. Pysyin tavoitteessani ajallisesti todella hyvin. Ennen kisaa olin asettanut tavoitteekseni SM-maratonin B-rajan rikkomisen, joka oli naisilla tälle vuodelle 3.30. Juomapisteillä käynti kävi lennokkaasti, kun vain nappasin pöydältä vihreäkorkkisen pulloni ja jatkoin saman tien matkaa. Puolikkaan kohdalla poikaystäväni ojensi minulle yhden lisägeelin, joka tuli todella tarpeeseen. Yyterin reitti oli tasainen ja se juostiin maratonilla kahteen kertaan. Järjestäjien sanat tuulisuudesta muistuivat mieleeni suorilla ja puuttomilla tieosuuksilla. Poriin päin kuljettaessa siinä 15-20 km kohdalla tuuli oli hieman vastainen, mutta ei se ensimmäisellä kierroksella juuri tuntunut. Harmitti vain, ettei kisassa ollut ketään kirittäjää, joka olisi juossut 3.30 aikaa. Täytyi siis varsin yksin puskea eteen päin.
Pystyin pitämään vauhtini tasaisena aina 32 kilometriin asti. Tuliko sitten vastaan "seinä" vai oliko vastatuulella osuutta asiaan, vaikea sanoa. Ainakin kyytini muodostui siitä lähin raskaammaksi. Jopa 5.05 vauhtia oli vaikea pitää ja välillä kilometrivauhtini kasvoi aina 5.26 saakka. Alkoi huolestuttaa pysyisikö tavoitteeni 3.30 ajasta enää realistisena. Koitin syödä suolakurkkuja joka pisteellä aina, kun pystyin, mutta hyvin vähän ne maistuivat. Juoksu tuntui varsin yksinäiseltä, mutta onnekseni puolikkaan jälkeen sain juoksuseuraa eräästä mustapaitaisesta kaverista, joka vuoroin kiritti minua ja minä vuoroin kiritin häntä. Yritin peesata tuulisilla pätkillä hänen takanaan ja se auttoi vähän. Tosin hän oli minua lyhyempi, joten tuuli iski kuitenkin kasvoilleni. Onneksi juoksumusiikkini oli tarkoin valittua ja kiritti sopivan tempon pitämiseen.
Juoksu oli raskasta, kun maisema tuntui olevan koko ajan sama. Maantien viertä ja peltoa pitkin ja poikin. Ilon pilkahduksia olivat paikallisten kannustukset kotipihoiltaan ja se kun juoksin yhden spurtin maalaiskissan takana. Vetoapua kai sekin.
Lopussa huomasin, että kolmantena oleva naisjuoksija alkoi saavuttaa minua. Olin jo todella väsynyt, mutta viimeisillä voimillani päätin jaksaa kiriä vauhtiani vielä hieman. Tässä vaiheessa (37 km) en voisi luovuttaa paikkaani tai luopua vauhdinjaosta. Tavoitteni 3.30 ajasta ei ehkä enää täyttyisi, mutta ainakin tekisin uuden henkilökohtaisen ennätyksen. Kun näin leirintäalueen kyltin vieressäni tajusin, että maaliin oli enää 700 metriä. Ilon kiljahdus kävi sisälläni, vaikka ne olivatkin hyvin raskaat viimeiset metrit. Kirin kuitenkin lopussa vielä muutaman väsyneen oloisen juoksijamiehen ohitse ja kiisin maaliin aikaan 3.32.56. Uusi ennätys rikkoontui siis kirkkaasti, vaikka 3.30 jäikin saavuttamatta. Iloani uudesta ennätyksestä lisäsi se, että palkintojen jaossa sain naisten yleisessä sarjassa hienon hopeisen pokaalin (kakkossija) ja takani tullut juoksija tuli kolmanneksi minua 30 s jäljessä.
Maalissa jalkani eivät ole koskaan ennen olleet niin krampissa kuin nyt. En meinannut päästä enää ylös, kun olin istahtanut nurmikolle. Vasempaan jalkaani iskeytyi juoksun aikana kivulias ja suuri vesirakko, mutta muuten selvisin varsin ehjänä. Hieno kisafiilis kaiken kaikkiaan! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti