Usein törmää hämmästyneisiin katseisiin, kun kertoo kilpaurheilevansa aikuisiällä. Monelle kilpaileminen loppuu viimeistään parikymppisenä, joten olen melko monet kerrat joutunut selittämään tavoitteellista juoksuintoani. Tänään, kun painelin "omaa juoksuani" kovatasoisessa ratakisassa mietin, onko aikuisurheilu enemmän kilvoittelua vai kilpailemista. Ja miksi aikuiset oikeastaan haluavat sitä tehdä.
Kilvoittelu-sana liittyy kilpailemiseen ja sivistyssanakirjan mukaan se tarkoittaa henkistä ponnistelua ja jonkin asian innokasta tai sinnikästä tavoittelua. Kilpaileminen sen sijaan on saman sanakirjan mukaan sitä, että koettaa olla paras jossakin toiminnassa, yrittää voittaa, tehdä jotakin kilpaa, kamppailla, otella ja mitellä voimiaan.
Monet aikuisikäiset urheilijat ovat harrastaneet jotain lajia intohimoisesti nuorempina, pitäneet mahdollisesti jossain välissä taukoa ja löytäneet lajin äärelle taas aikuisina. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan aikuiset (19-65-vuotiaat) liikkuvat intensiivisemmin ja useammin kuin
koskaan. Liikuntaharrastus on tietoinen elämänhallinnan väline. Tässä
asetelmassa menestyvät ne liikuntapaikat ja -lajit, jotka pystytään
sovittamaan parhaiten kiireiseen elämänrytmiin. Suomalaisten aikuisten
suosituimpia liikuntalajeja ovat kävely, pyöräily ja
kuntosaliharjoittelu. Lisäksi juoksu on tehnyt tutkimuksen mukaan selvästi uutta tulemista.
Jos mietin omaa kilpailuihin osallistumistani niin kuvaavinta tässä nykyisessä tulosvaiheessani on enemmän kilvoittelu kuin kilpaileminen. Juoksen ja kisaan niin usein, koska nautin siitä fiiliksestä, kun juoksu kulkee. Koko ajan voi oppia uutta ja koko ajan löytyy uutta parannettavaa (esim. tänään näin omaa juoksemistani videolta ja totesin, että juoksutekniikassa riittää vielä paljon hiomista). Tällä erää oma tuloskehitykseni on ollut nousujohteinen ja nautin siitä, että voin mitellä itseäni vastaan. En lähde kilpailuihin niinkään voittamaan palkintoja (ainakaan vielä), vaan lähden kilvoittelemaan itseäni vastaan ja rikkomaan ennätyksiäni. Ehkä tässä on myös monelle aikuisurheilua hämmästelevälle opittavaa: kilpaileminenkin voi olla hauskaa, eikä sen tarvitse olla niin totista. Haasteena on tietysti selittää sukujuhlissa, kuinka jokin laji johon käyttää niin paljon aikaa, ei ole tuonut vielä sitä olympiaedustuspaikkaa. Mutta epäilijöille täytyy vain todeta, että kokeilkaa itse ja tavoitelkaa omia unelmianne. So simpel it is. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti