Suomen tuore maratonlupaus
Elisa Karhu totesi hyvin Juoksija-lehdessä (2/2014), että tulosten
kehittymiseen tarvitaan kovan harjoittelun, levon ja hyvän ravinnon lisäksi
myös iloa. Olen Elisan kanssa täysin samaa mieltä. Liian usein
kestävyysjuoksusta etenkin huipputasolla välittyy melko totinen kuva. En väitä,
etteikö lajin luonne jo itsessään olisi rankka ja keskittymistä vaativa, mutta
sen ei mielestäni pitäisi estää juoksusta nauttimista. Henkisen puolen ollessa
kunnossa myös fyysinen puoli sujuu.
Juoksu on itselleni pitkälti sosiaalinen harrastus, jonka ydin on
siinä, että porukassa tulee treenattua lähes huomaamatta ja samalla vaihdettua
kuulumisia. Olen saanut juoksuharrastuksen kautta erittäin läheisiä ystäviä,
sillä samanhenkisessä seurassa on usein paljon jaettavaa ja yksinkertaisesti
treenaaminen on tällöin hauksempaa.
Minulle juoksemiseen liittyy tiiviisti toisen rakkaan
harrastukseni matkustamisen
yhdistäminen. Matkustan mielelläni hyvässä seurassa hienoihin juoksukohteisiin
ja kisakaupunkeihin. Viimeisin kohde oli Etelä-Afrikan auringon alla, jonne
lähdin leirille juoksukaverini Saaran kanssa 2,5 viikoksi talvikelejä pakoon.
Juokseminen hymy huulilla ei ole kovin suomalainen piirre. Onneksi
kuitenkin ainakin Jarkko Järvenpää ja Mårten Boström ovat tuoneet
juoksumaailmaan raikkaan positiivisen henkäyksen rennon kovalla asenteellaan. Ei
muuta kuin hymyä kehiin lenkille ja juoksutossut saavat huimasti lisävauhtia! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti