Nyt vuosien jälkeen olen löytänyt kestävyysjuoksun kipinän uudelleen.
Lukioiässä väitin, etten koskaan juoksisi maratonia. Silloinen ajatukseni huvittaa
minua nyt usean kokonaisen juostuani. Vuosi 2008 oli ratkaiseva vaihe
elämässäni, kun uskaltauduin ensimmäiselle maratonilleni HCM:ssä. Nyt olen siis
juossut yhteensä kuusi maratonia ja monipuolistanut lajivalikoimaa
kokonaisesta, puolikkaaseen ja 10 km maantie- ja ratakisoihin. Myös lyhyemmät
3-6 km kisat ovat nykyisin minulle mieleen ja tuovat hyvää vaihtelua.
Viime kesänä (2012) asetin itselleni haasteen. Halusin päästä mukaan
SM-maratonille. Tavoite täyttyi lopulta monivaiheisen ennätyksen tavoittelun
jälkeen Jyväskylän puolimaratonilla, jossa tekemäni B-rajan tulos oikeutti
minut osallistumaan Vantaan SM-maratonille. SM-maratonilla kävin aistimassa
arvokisatunnelmaa ja juoksemassa nykyisen ennätykseni 3.25. Viime kesän ja talven
mittaan rikoin B-rajat siis paitsi maratonilla, myös 10 000 metrin
ratajuoksussa ja 5km maantiejuoksussa.
Ei siis ollenkaan hassumpi kesä.
Tänä kesänä tavoitteenani on saavuttaa elämäni ensimmäinen A-rajan
tulos 10 000m ratajuoksussa. Tämän viikonlopun (16.3.) Aktia CUPissa kävin
lupaavasti parantelemassa 10 kilometrin ennätystäni yli minuutilla. Loppuaikani
oli 39.41, joten minun osallistumiseni kesän 2013 Kalevan kisoihin on enää 56
sekunnin päässä. Tähän on ihan realistiset mahdollisuudet, sillä maantiellä
juostu kisa on aina ratajuoksua hitaampi ja kesällä tulee joitakin
mahdollisuuksia kokeilla matkaa radalla. Täytyy myöntää, että olisi tosi hienoa
päästä juoksemaan Kalevan kisoihin kilpailijan roolissa, kun viime kesänä
(2012) tähyilin kestävyysjuoksuja katsomon puolelta Lahdessa. Olisi myös hienoa
todeta, että olen nyt 28-vuotiaana paremmassa juoksukunnossa kuin lukioiässä
kymmenen vuotta nuorempana. Uusia onnistumisen elämyksiä ja kesää kohti
mentäessä: Todo es posible.
Hienoa! Ei muuta kun heti alkukesästä kympin A-rajan kimppuun, niin pääset Vaasassa viivalle! Tsemppiä! :)
VastaaPoistaKiitos tsempistä Minna! :) Juu, tavoite on nyt asetettu, ja odotan innolla kelien lämpenemistä ja ratakisoja.
VastaaPoista