Ratakauden avaus Eltsussa

Tämä kesä on mennyt pitkälti muun kuin puhtaasti juoksun ehdoilla, mutta siltikään treenaus ei ole jäänyt. Eipä vain ole päässyt samalla tavalla kisoihin kuin aiemmin (syy: työmatkat ja taloprojektit). Juhannuksena pääsin silti mökkijuoksulle. Fiskars Village Run järjestettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran perinteisemmän Degersjö juoksun sijaan. Ajattelin, että kiva kun juoksumaasto on tuttua ja kilsoja vain vajaa 8. Tästä lähin on tiedossa, millainen maasto Village Runissa on. Yhtä nousua ja laskua kukkulalta toiselle. :)

Hapoillehan siinä meni, mutta kerkesin maaliin silti naisista kolmantena 7,8 km sarjassa. Jykevän paistinpannun sain palkinnoksi. Palkintona oli myöskin hyvä jälkifiilis ja loistotunne siirtyä Juhannuksen viettoon.

Aikuisurheiluliiton SM-kisat kirmattiin 26.-28.6. Osallistuin vain N30 sarjan 5000 metrille, kun tiesin että jo maaliin selviäminen on tällä kuntopohjalla jo itsessään varsin positiivista. Kuinka ollakaan Eltsuun pelmahti lauantaille aurinkoinen (+ 23 C) keli ennen starttia ja siinä sitä sitten paineltiin rataa ympäri. Oma tavoitteeni oli pitää tasainen vauhti ja vähän kiriä lopussa, jos pystyy. Näillä treeneillä olen varsin tyytyväinen, että kykenin 19.44 loppuaikaan. Maalissa olin aika naatti, mutta pronssinen mitsku tuli vielä palkinnoksi. Tästä on hyvä jatkaa. Aurinkoista kesää kaikille juoksijoille ja juoksijattarille!

Puistojuoksua Kiinassa

Kesäkuun alussa minulle avautui huikea tilaisuus päästä työni kautta 2 viikon reissulle Pohjois-Kiinaan. Jo kohteen eksoottisuuden takia olin aivan täpinöissäni, pääsisin 7 miljoonan asukkaan Changchuniin konsultoimaan kestävää liikennesuunnittelua. Työminäni oli erittäin tyytyväinen, mutta juoksijaminäni rypisti hieman otsaa huolestuneena: "Kuinka käy juoksutreenin Kiinassa?".

Onneksi lenkkarit voi aina ottaa mukaan kohteesta riippumatta. Kävi ilmi, että hotellillamme oli juoksumatto ja läheisyydessä pieni puisto, jonne aamulenkin sai melko kätevästi heitettyä.

Mutta, mutta. Ei kaikki ollut ihan niin yksinkertaista kuin kotona. Joinain päivinä ulkona tuuli Mongoliasta asti hiekkaa tai ilmanlaatu saattoi olla melko nokista. Ei silloin tehnyt mieli juosta ulkona. Toisaalta työpäivätkin olivat niin pitkiä (10 h), että niiden jälkeen jaksoi lähinnä käydä pienellä palauttavalla lenkillä (noin 5 km). Aamuisin hotellin kuntosali aukesi vasta 10:ltä, joten en ikinä päässyt tekemään aamutreeniä salilla, kun työt alkoivat jo 8.30. Toisaalta silloin, kun pääsin juoksumatolle iltaisin, oli sykkeeni varsin koholla (noin 2-3 päivää pitkän lennon jälkeen), joten päätin ottaa treenit chillimmin.

Pienessä puistossa hotellimme luona oli sellainen 1 km ympyrälenkki. Se ei suinkaan ollut tyhjä, vaan sitä kiersi kellonajasta riippumatta suuri joukko kiinalaisia kävellen. Siinä sitten puikkeloimaan ja ihastelemaan samalla kiinalaista tanssia ja taijitä. Onni oli, kun löysimme kollegani kanssa jokimaiseman, jonka varressa pystyi juoksemaan myös pitkiä lenkkejä. Mielettömiä oli myöskin pikku saaret, joita pystyi ihastelemaan lenkin lomassa.

Kiinalaisesta city-elämäntavasta oppi ainakin sen, että miljoonakaupungin melskeessä puistojen ja muiden hiljaisten paikkojen rooli vain korostuu. Kiinalaisilla oli ihailtava tapa kokoontua puistoon ystävien ja perheensä kera kävelylle tai keskustelemaan. Parhautta oli nähdä vapautuneita kiinalaisia tuulettelemassa käsivarsiaan ilmassa kesken kävelylenkin, tanssimassa jonomuodostelmassa valkoisin hansikkain tai popittamassa hassuja teknobiittejä näyttäen ilmielävästi Mr. Camden Styleltä. :)

Kintut ketteriksi kenialaisella kahvilla?

Olen jo pitkään haaveillut kenialaisen kahvin maistamisesta. Kun kotini lähellä sijaitsevan kukkakaupan yhteyteen perustettiin kahvila, josta saa eksottisia kahvimakuja, niin innostuin heti. Tiedätte kuitenkin syndrooman siitä, kun jokin palvelu tai näyttely sijaitsee fyysisesti liian lähellä, niin jostain syystä liian lähellä ei tule käytyä.

Tänään päätin tehdä kuitenkin poikkeuksen. Marssin kauppareissun jälkeen urheasti lähikahvilani tiskille ja tilasin kenialaisen kahvin mukaani. Tiedätte sen tunteen, kun jotain on jo pitkään fiilistellyt etukäteen ja sitten pääsee toteuttamaan sen. Ennakko-odotuksena kuvittelin, että kahvin maku olisi jotenkin superrikas aromeiltaan. Kahvin maku on kuitenkin melkoisen karvas, jopa maanmakuinen. Ei kuitenkaan ollenkaan paha, vaan erilainen mihin olen tottunut. Ja täytyyhän sen johonkin perustua, että kenialaiset juoksijat ovat niin kestäviä. Kahvissako se salaisuus? Jos niin, taidan siirtyä lähikahvilani kanta-asiakkaaksi. :)

Debyytti aikuisurheilijana

Ei tällaista oikein voi sanoin kuvata. Alkamassa on 80-90 vuotiaiden miesten 800 metrin juoksu. Valkohapsiset pantterit ottavat toisistaan ihan tosissaan mittaa. Ei voi muuta kuin nostaa hattua. Yhdessä lähdössä vanhempi miekkonen kaatuu, mutta ei luovuta vaan kömpii pienellä viiveellä takaisin kirikisaan mukaan. Huh, mitä menoa! Pukuhuoneessa puolestaan arvon leidit (noin 80 ja rapiat) keskustelevat aiemmista kisamenestyksistään milloin SM-kisoissa ja milloin ulkomailla EM-kisoissa. Tuollaista kipinää ja pilkettä saa hakea monen nuoremmankin katseesta.

Oma startti Jyväskylän Hipposhallissa lähtee neljän pintaan sunnuntaina. Matkana on 3000 metriä. Samaan lähtöön on yhdistetty N30, N35 ja N40. Meitä on noin 15 naista starttiviivalla. Mielessäni olen harjoitellut jo ennakkoon vauhtini ja lähden kisaan hyvillä mielin. Mutta mitä vielä, starttaan kisaan pahoihin tapoihini tyypillisesti aivan liian kovaa. Tiedättehän, minkä ratamatkalla höyryää startissa, häviää matkan lopussa. Kaksi ekaa 200 metrin kierrosta porhallan 30 sekunnin kierroksin. Siis noin 15 sekuntia liian lujaa per kierros! Ei hyvää päivää! Näen kyllä ratakellon, mutta pidän sen näyttämiä lukemia ihan höpöinä, kun enhän mitenkään ole voinut lähteä niin kovaa. Uskottava se kuitenkin on.

Ja näinhän siinä käy. Jaksan pitää kovaa vauhtia noin 8 kierrosta, kunnes vauhti alkaa tuntua. Loppuaikani on lopulta 11.30, kun kurvaan toisena maalisuoralle. Tulos on osaltani ihan ok, mutta jää jopa 37 sekuntia ennätyksestäni. Toisaalta nyt ollaan vasta maaliskuussa ja tästä on taas hyvä ottaa oppia ja kohottaa kuntoa. Ensi kerralla päätän pysyä lujana ja tuijottaa sitä kelloa vähän tunnollisemmin. Tämä oli kauden ensimmäinen virallinen ratastarttini ja kuitenkin palkintona tuli aikuisurheilun SM-hopeaa, vaikka ei ihan enkkaa hiponutkaan. Kiva oli taas käydä Jyväskylässä. Ja tämä ei tosiaan jää tähän. :)

Finlandiahiihdon huumaa

Talvella tekee mieli testata vähän muitakin lajeja, jottei kaduilla liukastelu juosten ala maistua ihan puulta. Poikaystäväni sai minut ilmoittautumaan perinteiselle Lahti-Hollola-Lahti 50 km hiihtolenkille Finlandihiihtoon ja niin sitä mentiin tiikeripipo päässä sopivasti lämmittäen.

Täytyy sanoa, että ensimmäinen näin pitkä hiihto jännitti etukäteen aika tavalla. Tuli onneksi levättyä ja tankattua ihan kunnolla, joten suksien luistaminen tai luistamattomuus ei ollut ainakaan siitä kiinni. Lisäksi alla oli upiuudet Fischerin Zerot, jotka oli tullut testattua toimiviksi jo Paloheinän laduilla.

Keli oli aika plussavoittoinen, joten zeroista oli käytännössä pelkkää hyötyä. Laduilla oli paikoin aika tavalla vettä ja pitoa ei juuri ollut, mutta eipä ollut kellään muullakaan. Oli hienoa keskittyä vain pelkkään hiihtoon. Annoin suksen vain mennä. Alkuun päätin edetä rauhallisesti ja lopussa, jos 30 km jälkeen olisi vielä voimia, niin ei mitään esteitä vauhdittaa menoa. Suurimman osan matkaa hiihdin poikaystäväni kanssa. Välillä peesasin hiihtokonkareita ja juttelin leppoisia ikämiesten rennossa, mutta sopivan vauhdikkaassa seurassa. Jokainen huoltopiste oli yhtä juhlaa ja kivan seremoniamaisesti järjestetty.

Hiihto kulki hyvin ja 25 km jälkeen pääsin tekniikan kanssa sinuiksi. Parhaimmillaan (viimeisellä 10 kilsalla) kilometrivauhtini oli yli 14 km/h:ssa. Ja pääsin kurvaamaan Lahden hiihtostadionille kirkkaasti alle 5 h. Loppuaikani (bruttona) oli 4h 44min. Aivan mahtavaa!

Tiikeripipomme saivat paljon positiivista huomiota ja sillä lisäenergialla jaksoi hymyillä koko tapahtuman ajan. Suosittelen lämpimästi.

                                          Lahden messukeskuksella ennen starttia 21.2.2015

Juoksuvuosi 2014 oli kokonaisuudessaan 8+

Pitkä hiljaisuus blogirintamalla kielii aina jostakin. Omalla kohdallani elämäntilanteessani on sattunut kerralla melkoisia muutoksia, joiden takia on ollut pakko hieman hengähtää, ottaa rauhallisemmin ja höntsäillä.

Palataanpa kesään 2014. Kesällä (kesä-heinäkuussa) tavoittelin vielä innokkaasti ja varsin tosissani A-rajaa 10 000 metrillä. Kuntoni oli näin jälkikäteen arvioiden kohdallaan. Tuomo Salosen valmennuksessa olin lisännyt VK-lenkkejä ja vetoja suhteessa aimpaa enemmän, mistä kielii mm. kesäkuussa tekemäni ennätys 5000 metrillä Turussa (18.41). Tuohon lähes yökisaan olin supertyytyväinen ja se loi uskoa saavuttaa myös tavoittelemani kisaraja. Mutta sitten tulivat megahelteet (ainakin Suomen mittakaavassa). Muistatteko vielä heinäkuun? Kuuma kesä on ihanaa aikaa lomailla, muttei silloin kun yrittää rikkoa ennätystä ratakympillä.

Starttasin ratakympille kesällä kolmesti. Kaikki kisat Hiekkaharjusta Jämsään ja Forssaan juoksin lämpötiloissa +26-28. Kaikissa kisoissa kuukahdin helteen takia, sillä kroppani ei yksinkertaisesti osaa toimia helteellä. Uskokaa pois, kaikki jääpusseista, läpimärkiin hiuksiin ja suurempaan nestetankkaukseen tuli testattua. Osaltaan kisatulokset riippuivat myös taktiikastani. Hiekkaharjussa en ollut vielä kuntotasoltani valmis (juoksu oli silti lupaava 39.51), Jämsässä olin valmis mutta lähdin liian innokkaasti ja kohtalokkain seurauksin peesaamaan parempiani (39.43) ja Forssassa paras kuntotasoni oli jo syöty. A-raja jäi siis edelleen haaveeksi.

Syksyllä elämäntilanteeni alkoi muuttua. Aloin valmistella poikaystäväni kanssa yhteenmuuttoa, iltojen iloksi tuli tavaroiden purkua, keittiöremonttia ja Ikean kaappien ja hyllyjen kokoamista, elokuussa juhlin isosti kolmikymppisiäni, töissä oli kiireistä ja loppuvuodesta sain vielä uuden työn. Kaikki tämä vei melkolailla mehut ja keskittymiseni juoksusta. Siis tietysti jatkoin urheilemista, mutta harjoittelun painopiste muuttui kevyempiin PK-lenkkeihin, määrätkin tippuivat todella alas. Lähinnä jaksoin käydä lyhyillä aamulenkeillä ja toisinaan myöhäisillä PK-lenkeillä.

Syksyllä kävin myös testaamassa Frankfurtin maratonin. 10. maratonini ei ollut kovin hohdokas, sillä juoksu ei jostain syystä kulkenut. Johtuikohan siitä, että ennätin juosta pitkiä lenkkejä alle vain 2 kk. Loppuaikani oli 3.21. Eli melko rutiininomainen pyrähdys. Ei hyvä, eikä huono, mutta siihen harjoittelumäärääni nähden melko hyvä suoritus. Ja Frankfurt on kaunis kaupunki, joten kannatti käydä!

Summa sum marum. Elämässä on erilaisia tilanteita ja joskus täytyy ottaa rennommin, kun on liian kiireistä ja henkisesti kuormittavaa. Kouluarvosanoin sanoisin, että juoksuvuoteni oli 8+ eli selvisin siitä olosuhteisiin nähden ihan ok. Tähtihetkiä oli harvassa, mutta tosiasia on se, että fyysinen puoli ei voi rullata, jos henkinen puoli ei pysy mukana. Rennolle juoksulle täytyy jäädä riittävästi aikaa. Jos haluaa juosta kovaa, täytyy myös harjoittelun suunnitteluun panostaa ja höllätä muita aktiviteetteja. Näillä eväin lähden ensi kauteen. Aion nautiskella kivoista juoksutapahtumista enemmmän ja antaa tossun viedä, rennosti mutta rullaavasti.

Sädehtiväistä uutta vuotta 2015 kaikille juoksijoille ja juoksijattarille!

Jäitä hattuun radalle - kolmas kerta toden sanoo!

Oijoi, Jämsän kestävyyskarnevaaleissa (28.6.) kaikki olosuhteet olivat kunnossa. Keli oli hyvä, oma kunto oli kohdillaan ja hyvää peesiapua luvassa. Valmistauduin 10 000 metrille siis hyvillä mielin, vaikka aikamoista odottelua olikin illan viimeiseen strattiin (klo 19.55).

Olin sopinut poikaystäväni kanssa kierrosaikojen huutelusta (1,2 km välein) ja tarkoitus oli lähteä maltillisesti matkaan A-rajan vauhti mielessäni. Kaikki meni kuin leikiten puoliväliin asti, tai no juoksu tuntui tosi helpolta siihen saakka. Pysyttelin Kykyrin ja Aholan peesissä 4 km asti, kunnes heidän vauhtinsa alkoi hirvittää. Joku huuteli heille 38.20 loppuaikaa ja pian vauhti kiristyi jo 37.30 loppuaikaan. Ei hemmetti! Tuli tehtyä virhearvio, jota ei voinut enää perua. Loppu puolen juoksusta yritin pysyä jossain vauhdissa yksinäni körötellen, mutta pasmani olivat jo menneet sekaisin, eikä tasaista vauhdinjakoa saanut enää takaisin taiottua. Sekä jalkani että mieleni tuntuivat raskailta ja loppuvauhtini hidastui. Ei sen näin pitänyt mennä. Loppuun laskettelin kuitenkin 39.43 loppuajalla. Ihan ok, muttei lähellekään sitä, mitä tänään lähdettiin hakemaan. 58 sekuntia jäi uupumaan kisalipusta. Ei oikein löytynyt enää sitä viimeistä rutista, mutta en sentään keskeyttänyt missään välissä.

Maalissa oli vain hölmö tunne, kun kroppa ei ollut edes kaikkensa antanut, vaan pääsi ns. liian helpolla tänään. Vauhdinjaossa vain mentiin tänään metsään, 3. kilometrin 3.39 vauhti oli aivan liian kovaa kyytiä. Huh! 5 kilometrin väliaikani olikin sitten aivan liian kova 18.52, vaikka 19.15 oli ollut puolivälin tavoitteena.

En aio tästä testijuoksun puolelle menneestä kokeilusta masentua, vaan yrittän ratailua uudelleen heinäkuun puolella. Ei muuta kuin uudet vauhdinjaon strategiat kehiin ja kolmas (ratakymppi) kerta toden sanoo, eiks niin? :) Unelmille siivet!